Intin työ ei ole enää harmaata
Upseeriliitto toi esille viisi vuotta sitten tarpeen uudistaa Puolustusvoimien työaikalaki. Kaikki eivät uskoneet, että asia etenee. Minulla on suorastaan ilo kertoa tänään, että epäilijät olivat väärässä. Olemme saavuttaneet lain muutosten osalta välitavoitteen. Hyväksyimme puolustusministerin esityksen, että asiaa voidaan käsitellä myös sopimuspöydässä.
Neuvottelut eivät olleet helpot, mutta tavoite oli yhteinen työnantajan kanssa: työstä pitää pystyä palautumaan. Lopulta saimme ratkaisun, jossa 15 ja 16 vaativuustason niin sanotut johtavat tehtävät siirretään keskijohtoon 1.5.2021 alkaen. Heidän työaikansa lasketaan jatkossa ja lisätyöstä maksetaan korvaukset. Tämä koskettaa yli neljääsataa upseeria. On huomattava, että yhteinen akavalainen hankkeemme tuotti hyvää myös muille. Samanlainen ratkaisu tehtiin myös erikoisupseerien sopimusalalla. Siellä keskijohtoon siirtyy yli tuhatkaksisataa erikoisupseeria. Harmaiden tuntien tekeminen tulee poistumaan.
Olen hyvin tyytyväinen, kuinka pystymme sopimaan ja neuvottelemaan yhdessä. Puolustusministeriö, pääesikunta ja Rajavartiolaitos ovat taitavia neuvottelijoita. Kuitenkin meillä kaikilla on halua kehittää sopimuksia. Pidetään tästä kiinni ja valmistellaan asioita jatkossa enemmän. Viestitään myös yhdessä tehdyistä ratkaisuista. Kulttuurin muutos tarvitsee esikuvia. Tässä työaika-asiassa johdon linjaukset ovat tärkeitä.
Emeritus puolustusministeri Seppo Kääriäinen lohkaisee mielestäni varsin osuvia ”lenkillä mietittyä” twiitteja. Mieleeni on jäänyt hänen kertoma vanha kansanviisaus Kaavilta: ”keskustelu erimielisten kanssa kehittää, konkariakin”.
Tämä on todellakin viisaus, joka näkyy työaikakeskustelussa. Edunvalvontapäällikkömme avaa tässä lehdessä jäsenkyselyämme. Tulokset on otettava Puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa vakavasti, koska jäsenet arvioivat kyselyssä omaa jaksamistaan.
Edunvalvontatyössä kaikki puolustushaarat ovat yhtä tärkeitä. Olen pettynyt siihen, että lentäjien jatkositoutumisen tavoite ei edennyt neuvotteluissa. Sitouttamisesta on nyt tehty selvä esitys, joka vaatii työnantajan keskustelua ja ratkaisua. Henkilöstölle tulee antaa signaali, että heidät huomioidaan. Vaihtoehto siviiliin lähtemiselle on korkeasti – ja tässä tapauksessa myös kalliilla – koulutetulle ammattisotilaalle aina huono.
Emme luovuta ennen kuin asia on kunnossa.
Upseeriliitto hoitaa upseerien asioita kadetista kenraaliin. Nuorille upseereille saatiin neuvotteluissa tuntuva palkankorotus. Se edesauttaa myös rekrytoinnissa. Virkaehtosopimusneuvottelujen ulkopuolella ratkaistiin myös kiista vanhuuseläkkeellä olevien palvelussuhteeseen. Tilannehan oli vuosia se, että jos jäit sotilaseläkkeelle ja aloitit valtiolla toisen tehtävän, niin vuosilomasi nollautuivat. Asiaa väännettiin pitkään Valtion työmarkkinalaitoksen (VTML) kanssa. Virkamiesten perustelu oli, että vuosilomia verrataan ikälisiin. Kaikkien jäsentemme kannalta oli tärkeätä, että yksi esimerkillinen upseeri halusi tehdä omasta päätöksestään erimielisyysasian. VTML muutti tulkintaansa ja kumosi palvelusaikalaskennan leikkurin. Upseeri sai pitää ansaitut lomansa. Yhtä tärkeätä on se, että laittamalla itsensä peliin voi auttaa kaikkia muitakin. Tätä voisi sanoa myös kadettiveljeydeksi.
Lehden etusivulle