4/2023 Kolumnit

Nato-Suomi ei ole pienvaltio

Suomi vietti heinäkuussa turvallisuuspolitiikan huippuviikkoa, kun osallistuimme ensimmäistä kertaa jäsenenä Naton huippukokoukseen, jonka jälkeen presidentti Joe Biden matkusti Helsinkiin Yhdysvaltojen uusimman liittolaismaan vieraaksi.

Suomelle tapahtumat ovat eittämättä olleet historiallisia, mutta mikään turvallisuuspolitiikan päätepysäkki jäsenyys tai sen juhlinta eivät ole. Seremonioiden jälkeen edessä on Nato-arki, jossa Suomen on tunnistettava omat etunsa ja osattava edistää niitä.

Suomen askelmerkit Nato-jäsenyyden arkeen kumpuavat kolmesta huomiosta. Ensinnäkin Suomen modernit ja eurooppalaisella mittapuulla suuret asevoimat, etenkin maavoimien ja ilmavoimien osalta, tuovat aidon lisäarvon liittokunnan puolustukselle Pohjois-Euroopassa.

Toiseksi sijaintimme itämerellisenä ja arktisena valtiona tekee meistä halutun liittolaisen. Perinteisesti Itämeren alue on nähty teoreettisen Naton ja Venäjän välisin konfliktin mahdollisena leimahduspisteenä. Olemme siis kyvykäs toimija Naton kannalta strategisesti tärkeällä alueella.

Kolmanneksi Suomen ja samalla Natonkin etu onkin se, että kykenemme yhdessä muodostamaan mahdollisimman tehokkaan pelotteen Venäjälle. Tällä hetkellä Venäjä on Naton selkein sotilaallinen uhka ja sen hillinnässä Suomella on sekä saatavaa että annettavaa liittokunnan suunnalla.

Lähdemme siis kansallisesti hyvästä asemasta opettelemaan liittopolitiikkaa. Kyse on isosta muutoksesta vuosien katsannolla, vaikka poliitikot ovatkin puhuneet elämän jatkumisesta melko samanlaisena Nato-Suomessa. Emme kuitenkaan tee turvallisuuspolitiikkaa enää pelkällä Suomi-kärjellä.

Meihin tulee kohdistumaan paljon aiempaa enemmän painetta sen suhteen, mihin kykyjämme halutaan käyttää ja kehittää. Monet myös saattavat toivoa, että taakanjaon tasoittuminen tapahtuisi uusien jäsenmaiden kustannuksella.

Samalla Naton uusien puolustussuunnitelmien tulisi palvella mahdollisimman hyvin reunavaltioiden tarpeita ja tässä Suomella on saatavia myös komentorakenteiden kehittämisen myötä.

Meidän onkin opeteltava, millaista on olla globaalisti tärkeän liittouman jäsen ja hyödyntää tässä suoraviivaisesti valttejamme. Liitymme murroskauden Natoon, jonka tärkein tehtävä on rakentaa ja ylläpitää sotilaallisesti riittävää pelotetta. Tätä Suomi tekee jo nyt, mutta sitä on osattava vaatia varsinkin muiltakin jäseniltä. Puolustussuunnitelmien uskottava toimeenpano lähivuosina on Nato-Suomen tärkein tehtävä.

Halutessaan Suomi voi olla merkittävä vallankäyttäjä Natossa. Heti kättelyssä meidän onkin syytä ymmärtää arvomme Natolle – kun lunastaa paikkansa pöydässä, tarjoutuu samalla parempi mahdollisuus olla osana määrittelemässä agendaa. Mallioppilaan päällystakkia ei silti tule itseisarvoisesti pukea, emme ole pienvaltio Natossa.