5/2022 Kolumnit

Nyt on aika muutokselle

Yhteiskunnan arvomaailman muutokset haastavat vanhat rakenteet.
Jääkö Puolustusvoimien henkilöstöstrategia kiinni menneisyyteen?

Turvallisuusympäristömme on suurimmassa muutoksessa sitten toisen maailmansodan ja samaan aikaan työelämämme on murroksessa. Yhteiskunnan arvomaailma monimuotoistuu ja yksilökeskeisyys kasvaa. Tämä haastaa vanhat rakenteet. Olemme uuden äärellä.

Puolustusvoimien henkilöstöstrategia on päivitettävänä ja sen tavoitetila on asetettu 2030-luvun puoliväliin. Nyt on ratkaisun paikka, jääkö Puolustusvoimat työnantajana kiinni menneisyyteen vai onko se kilpailukykyinen ja haluttu palveluspaikka myös tulevalla vuosikymmenellä. Uudet tuulet puhaltavat, eikä enää pelkkä kutsumus riitä houkutteeksi. Mikäli Puolustusvoimat haluaa olla tavoiteltu työpaikka myös tulevaisuudessa, työ- ja vapaa-ajan pitää olla tasapainossa.
Työn monimuotoisuus ja paikkariippumattomuus tulee olla käytettävissä ja palvelussuhteen ehtojen sekä palkkauksen on oltava kilpailukykyisiä. Normaalista rauhan ajan työstä tulee myös ammattisotilaalla olla aito mahdollisuus palautua.

Ymmärrämme, että muutos vaatii määrärahoja ja henkilöstömäärän lisäämistä sekä toimintamallien muutosta.

Suomen turvallisuuden kehittämiselle on olemassa kansan vahva tuki ja kattava poliittinen tahtotila yli puoluerajojen.

Puolustushallinto on saanut historiallisen suuret määrärahalisäykset niin kehyksiin kuin vuosibudjettiinkin. Perustelut Puolustusvoimien työaikalain uudistamiselle ja henkilöstön jaksamisen parantamisen eväämiselle ovat vanhentuneet. Me Puolustusvoimien henkilöstöä edustavat järjestöt olemme yhdessä jo vuosia nostaneet esille jaksamisen haasteet ja huolemme tulevasta.

Nyt valmiudellisten tehtävien, kansainvälisen yhteistyön ja harjoitustoiminnan lisääntymisen sekä uusien suorituskykyjen ja liittouman aiheuttama työkuorma on kasvamassa kohtuuttomaksi. Henkilöstöä on venytetty kuminauhan tavoin, mutta kuten kuminauhalla, silläkin tulevat rajat vastaan ja sitä puolustuskykymme ei kestä. Tarvitaan pitokykyä jo nyt, ettei ammattisotilaiden ulosvirtauksesta kesken työurien muodostu samanlaista ongelmaa kuin muilla Pohjoismailla.

Nyt tarvitaan uskallusta irrottautua menneisyyden toimintatavoista ja uudistua tälle vuosituhannelle. Se on kestävän, uskottavan ja inhimillisen suorituskyvyn tie. Puolustusvoimien tulee tunnustaa se tosiasia, että vaatimustasojen mukaiset tehtävät ovat ylimitoitetut henkilöstöön nähden ja sen tulee esittää valtiovallalle puolustusselonteossa luvatun henkilöstömäärän lisäämistä vastaamaan todellista tarvetta.

Me ammattisotilaat olemme myös vain ihmisiä, emmekä robotteja ja ansaitsemme muun yhteiskunnan tavoin mahdollisuuden inhimilliseen työssä jaksamiseen. Jaksaminen ja palautuminen eivät onnistu pelkällä sotilaskäskyllä – siihen pitää olla todelliset resurssit ja mahdollisuus. Nyt on momentum laittaa henkilöstön jaksaminen inhimilliselle tasolle henkilöstöstrategian iskulauseen, ”inhimillistä suorituskykyä”, mukaisesti.