Palkkatason säilyttäminen vaati työtaistelua

Kevään neuvottelukierros oli menestys. Neuvottelujärjestömme JUKO osoitti sitkeytensä ja osaamisensa tiukassa paikassa. Kiitos valtion palkankorotuksista kuuluu ensisijaisesti pääneuvottelijoille, Jonne Rinteelle ja Minna Salmiselle, sekä kaikille niille, jotka osallistuivat työtaisteluun oikeudenmukaisen palkkauksen puolesta.
Upseeriliiton asema edunvalvontajärjestönä on vahvistunut viime vuosina, mutta tarvitsemme kumppaneita. Neuvottelujärjestön jäsenyys ja turvallisuusalan liittojen yhteistyö on tärkeä asia. Näyttää siltä, että työnantajan – valtion – koordinaatio neuvotteluissa on lisääntynyt. Heikennyksiä tehdään hallitusohjelmissa ja neuvottelupöydissä. Tämä on uutta ja varsin lyhytnäköistä työmarkkinapolitiikkaa. Valtion vaikea kevät osoitti meille, että työnantaja kokeili suorituskykyämme. Vastaavaan taisteluun tulee valmistautua paremmin seuraavalla neuvottelukierroksella.
Valtion vaikea kevät osoitti meille, että työnantaja kokeili suorituskykyämme.
Liiton strategiassa yhtenä painopisteenä on neuvottelutoiminnan kehittäminen. Olemme onnistuneet luomaan uutta luottamusta ja yhdessä tekemistä Puolustusvoimien kanssa. Rakennamme yhdessä perustaa seuraavalle tarkennettujen sopimusten neuvottelukierrokselle. Keskustelemme isoista asioista kuten palautumisesta, henkilöstön määrästä ja ulkomaan palveluksesta. Haemme yhteisiä, konkreettisia ratkaisuja.
Ongelmaksi ovat muodostuneet valtion sopimusneuvottelut. Työnantajan yleinen tahtotila on ollut laajentaa paikallista sopimista. Voisiko se toimia myös julkisella sektorilla? Purkaisimme hallintoa ja keskittyisimme siihen, mikä on toimivaa? Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen neuvottelutoiminta on vakiintunut hyvälle tasolle.
Mihin me enää tarvitsemme valtion työmarkkinalaitosta, joka pakittaa ja lopulta kieltäytyy neuvottelemasta? Sopimuskauden aikanakin on ollut vaikeuksia saada tuloksia työmarkkinalaitoksen työryhmistä.
Olisiko Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen helpompi neuvotella omista sopimuksistaan?
Tässä turvallisuustilanteessa on tavoiteltavaa hakea vakautta eikä riidellä. Olisiko Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen helpompi neuvotella omista sopimuksistaan? Opettajilla ja lääkäreillä on oma sopimus. Olisi järkevää, että turvallisuusalalla ja upseereilla olisi oma sopimus, jota kehitettäisiin yhdessä lähityönantajan kanssa. Uskon, että meillä olisi paljon helpompaa edistää työelämän joustoja ja tehtävien palkkausta paikallisesti.
Muista liiton tavoitteista on keskusteltu kevään aikana myös poliittisten päättäjien kanssa. Puolustusselonteko antaa mahdollisuuksia kehittää työssäjaksamista ja ulkomaan palvelusta myös sopimuksin. Upseeriliitolla on tahtotila valmistella vaativatkin ”harjoitukset” yhdessä työnantajan ja muiden liittojen kanssa. Liitto on viestinyt päättäjille myös sen, että henkilöstön tukeminen vaatii lisää resursseja. Työaikasopimusta ei voi kehittää vain virastoerällä. Se on tarkoitettu ensisijaisesti palkkauksen korjaamiseen.
Teemme kesän alussa kyselyn selvittääksemme liiton jäsenistöltä tavoitteita puolustusministeriön ja Rajavartiolaitoksen neuvotteluihin. Olemme lähellä jäsentä ja ajamme niitä asioita, jotka ovat upseereille tärkeitä.
Puheenjohtajan kirjoitus e-julkaisuna => https://www.e-julkaisu.fi/sotilasaikakauslehti/3-2025/#pid=7
Lehden etusivulleMuita artikkeleita

Aatteellinen pohja ja etujen ajaminen tukevat toisiaan

Valmistautuminen sotaan
