Paras hävittäjä valittiin

Valtioneuvosto päätti joulukuussa 2021 F/A-18 Hornet-hävittäjien korvaajaksi Lockheed Martin F-35A Lightning II monitoimihävittäjän.

Perusteluiden mukaan F-35A kokonaisuuden suorituskyky todettiin parhaimmaksi, kun sitä analysoitiin 2030-luvun toimintaympäristöön asetettuja vaatimuksia vasten. Hävittäjäjärjestelmän operaatiokyvyt ilmataistelussa, tehtävissä selviytymisessä ja tiedustelussa olivat parhaat. Myös sen tulevaisuuspotentiaali arvoitiin parhaaksi.

Hävittäjähankintoihin liittyvä turvallisuuspoliittinen muutos tehtiin jo Hornet-hankinnan yhteydessä. Joulukuussa 1988 Ilmavoimat sai luvan aloittaa uuden hävittäjähankinnan ja seuraavana vuonna avauskirjeet lähtivät Ranskaan, USA:aan, Ruotsiin ja Neuvostoliittoon. Perusajatus oli jatkaa kylmän sodan perinnettä – koneet hankitaan sekä idästä että lännestä. Neuvostoliiton romahdus muutti asetelmaa ja hankinnassa päädyttiin yhden konetyypin valintaan.

Hornet-hankinnan yhteydessä todettiin, että Ilmavoimien historiassa ensimmäistä kertaa hävittäjähankinta tehtiin ensisijaisesti suorituskyvyn perusteella, ei poliittisen tarkoituksenmukaisuuden perusteella.

Ilmataistelukykyyn perustuvat suoritusarvot tekivät F-18:sta voittajan ja lisäksi siinä nähtiin paljon kehityspotentiaalia. Tuohon saakka Ilmavoimien heikkoutena oli offensiivisen vastailmatoiminnan puute ts. kyky kauaskantoiseen vaikuttamiseen. Hornetteihin hankittiinkin elinkaaripäivitysten yhteydessä ns. stand-off-aseita, joita voidaan käyttää kaukaa vastustajan torjunnan ulkopuolelta ja siten vaikuttaa lamauttavasti sen hyökkäysarsenaaliin. Tuolloin Yhdysvalloilla oli tarjota kehittynein lavetti ja siihen tehokas aseistus. F-35 hävittäjän valinta toteutti samaa ”suorituskyky edellä” -linjaa. Jo Hornettiin hankittiin AGM-158 JASSM pitkän kantaman ilmasta maahan -risteilyohjus ja F-35 tullaan varustamaan yli 900 km kantavalla JASSM-ER versiolla. Kun tähän lisätään JSM-risteilyohjus ja SDB-liitopommit F-35:sta on häiveominaisuuksineen muodostumassa kynnysasejärjestelmä, jolla luodaan hyökkäyksen ennaltaehkäisykykyä, vahvennetaan maamme puolustuksen uskottavuutta ja kasvatetaan torjuntakykyä merkittävästi.

Suomella on kansallisessa muistissa talvisodan kokemukset. 1930-luvulla tehokkaan ilma-aseen kehittämistä hankaloitti sisäinen kiistely hävittäjien, pommittajien ja syöksypommittajien välillä sekä kysymys maa- vai vesilentokoneista. Vuonna 1936 oli lähetetty yhteensä 26 tarjouspyyntöä eri valmistajille. Määräaikaan mennessä saatiin tarjous vain 7 koneesta. Olimme myöhässä. Kenraaliluutnantti Hugo Österman totesi aikanaan, että ”Jo vuonna 1938 yleinen tilanne oli niin kiristynyt, ettei mitään suurempia aseistus- ja varustusmääriä voitu laskea saatavan ulkomailta. Vain toisen luokan tuotteita saattoi ehkä saada.”
Laajemminkin Puolustusvoimiamme vaivannut ”malli Cajander” jätti jäljen kollektiiviseen muistiimme.

Meidän tulee siksi pitkäjänteisesti kehittää ilmapuolustuksemme kokonaissuorituskykyä, jonka tulee olla laadullisesti olla vastustajaa kehittyneempi. Vain näin voidaan ennaltaehkäistä ja tarvittaessa torjua Suomeen ilmasta kohdistuvat hyökkäykset sekä turvata alueellinen koskemattomuus ilmatilassa. Lisäksi F-35 hankinnan myötä saatava voimakas kumppanuus lisää osaltaan kansallisen puolustuksemme suorituskykyä.

Lehden etusivulle