Siirry sisältöön

Sotilasaikakauslehti

2/2021 Kolumnit

Polttopiste

Harmaalla alueella

Turvallisuusajattelun ammattilaiset ovat jo pitkään tienneet, että vastustaja pyrkii toimimaan nk. harmaalla alueella eli laillisen ja laittoman välimaastossa. Tarkan markan henkilö saattaa siirtää varallisuuttaan maihin, joissa verot ovat alhaisemmat ja muut palvelut paremmat kuin esimerkiksi Suomessa. Sijoitusten vastineeksi voi saada diplomaattipassin, koko joukon lakipalveluita ja talousneuvoja.

Myös valtiollisia voimakeinoja voidaan käyttää varsinaisen sodankäynnin ulkopuolella. Tunnuksettomat taistelijat, kontarhdorit, kammioissaan naputtelevat ”nörtit”, liike-elämän edustajat jne. voidaan valjastaa vihamielisiin tarkoituksiin samaan aikaan, kun julkisessa diplomatiassa nostellaan maljoja rauhalle ja ikuiselle ystävyydelle. Hiiret rapisevat nurkissa, jos kissa viettää uuninpankkopäiviä jossain muualla. Hölmöintä on tietysti, jos maljapuheita uskotaan herkemmin kuin kentän tapahtumia. Sama pätee myös omiin juhlaesitelmiin. Yleisölle tarkoittetut hengennostatusmietelmät eivät saa hämärtää päättäjien kriittistä katsetta.

Jollain tavalla COVID-19 on tehnyt meille palveluksen paljastamalla sen, että jotkin asiat on päästetty iloisesti rempalleen. En tarkoita sitä, että suojavarusteita ei ole koko ajan varastossa kolmen kuukauden tarpeiksi, vaan sitä, ettei poliittinen järjestelmämme ja lainsäädäntömme pysty siirtymään kriisijohtamiseen riittävän ketterästi. Vaikuttaa siltä, että nurkkakuntaisuus ja omasta tontista kiinnipitäminen ovat edelleen valtion edun edellä.

Sattuneesta syystä tässä kohtaa tulee mieleen sikainfluenssan jälkeen kirjoittamani Polttopiste, jossa vähemmän varovaisin sanankääntein kritisoin Suomen pandemiavalmiutta. Se on muistaakseni ainoa kerta, kun lehti julkaisi vastineen kolumniini. Se oli sellainen rätinki, jossa todistettiin minun olleen väärässä. I stand corrected.

Kylmää kyytiä

Osmo Soininvaara kirjoitti kolumnissaan 2.4: ”Olin eilen niin raivoissani hallituksen kyynisestä päätöksestä olla painottamatta korona-rokotuksia sinne, missä tautia on eniten, että katsoin viisaammaksi olla kirjoittamatta asiasta ennen kuin olen nukkunut yön yli. Raivoni ei kuitenkaan yhdessä yössä laantunut.”

Minulle ei ole vuosien saatossa muodostunut hyvää mielikuvaa raivoavasta Soininvaarasta, joten en osaa kuvitella, miltä hän näytti paiskoessaan tavaroita. Pauke on kuitenkin ollut melkoinen, koska hän jatkoi: ”Sota-aikana valtionjohto joutuu tekemään päätöksiä, jotka merkitsevät omien kansalaisten hengen uhraamista, mutta rauhanoloissa sellaista ei pitäisi tehdä.” Sen jälkeen hän analysoi kunkin puolueen osallisuuden päättämättömyyteen, eikä yksikään pelastunut. Puolueet eivät kyenneet luopumaan kannatusluvuistaan pelastaakseen suomalaisia.

Hieman samaa jäykkyyttä on ollut koronatestaamisen ja liikkumisrajoitusten suhteen. Sanon ihan suoraan. Minun on täysin mahdotonta ymmärtää sitä, ettei Suomessa voida antaa määräyksiä, joilla voidaan säästää ihmishenkiä tai kustannuksia. Toki kustannussäästö voi olla lyhytaikaista, koska useampi ihminen on jo ”keltaisessa lehdistössä” ehtinyt julistaa itsensä aivan hoitokotikelpoiseksi rajoitusten takia. Erilaisten hoivapalvelujen kysyntä on tulevaisuudessa iso investointi, mutta ehkä se on sen ajan velanottajien murhe. Tällä hetkellä voisimme kuitenkin turvata sen, että muutama ihminen elää vanhainkotiin asti. Jos se edellyttää suosituksia, kieltoja, määryksiä ja rangaistuksia, niin minun puolestani käy.

Aivan kaikkien mieli ei tietenkään ole erilaisille pykälille yhtä avoin. Mm. eräs kansanedustaja kampanjoi maskipakkoa vastaan tavalla, josta vähintään kuultaa valmius väkivallan käyttöön moista vastaan. Käsittääkseni hänen opetuslapsiaan on kuitenkin vähäinen määrä, mutta silti toiminta on arveluttavaa.

En tiedä, monelleko hiihtokeskusyrittäjälle voitaisiin taata toimeentulo jokaisen säästyneen tehohoitopäivän hinnalla, mutta ehkä ne mutkalaudatkin olisi voinut jättää helmikuuksi autotalliin. Sekään ei sopinut, joten THL:n johto pääsi rakentavaan puhutteluun ehdotettuaan sitä. Kuten Soininvaara rokotusten kohdentamista käsittelevässä kirjoituksessaan totesi: ”Paljonko hallituksen päätös tuottaa kuolemia riippuu tietysti siitä, miten uskomme epidemian kehittyvän. Jos epidemia kehittyisi räjähdyksenomaisesti niin, että huhtikuun 18. päivän tienoilla tartuntoja olisi jo 11 000, kuolemia olisi todella aiheutettu satoja. Minä olen epidemian suhteen paljon optimistisempi. Sanoisin, että hallitus aiheutti runsaat 20 kuolemaa.”

Luku olisi tietysti kansainvälisesti vertailtuna maltillinen, mutta se ei lohduta ensimmäistäkään omaista avoimen haudan äärellä. Kun olin pieni, niin minulle sanottiin lääkärien hautaavan virheensä. Kunhan sama ei ala istua myös poliitikkoihin. Kaikkien onneksi en kuitenkaan ole ylin lainsäätäjä tässä valtakunnassa, joten elämä jatkuu henkiinjääneillä yleisesti ottaen siedettävänä.

Toisen tappio on toisen voitto

Olen useasti maininnut, että olen EU-uskovainen. Itsenäisen Suomen historiaan ei ole ehtinyt toista yhtä arvokasta yhteisöä, jossa Suomi on mukana. Siitä huolimatta sanat elvytysrahasto ja yhteishankinnat alkavat aiheuttaa pahaa närästystä. Isäni aikoinaan totesi, että kalloni on umpiluuta ja oli varmasti oikeassa. En millään ilveellä ole saanut selitettyä itselleni, kuinka noissa hankkeissa on onnistuttu Suomen näkökulmasta hyvin. Olen vielä uskovaisemmille nurkkapatriootti ja kaikkea muuta matalaotsaista, mutta silti. Suomi polttaa kuuden miljardin euron rahapinon elvyttääkseen jossain jotakin. Senttiin menee sata rapeata seteliä. Eli nipussa satasia on 100 000 euroa. Kuuden miljardin pino olisi jotain 60 000 metriä. Minulle riittäisi siitä yksi fathom. Siis minulle ja palmusaarelleni.

Jos elvytyksessä pistettiinkin setelit poikimaan, niin rokotteiden yhteishankinnoissa säästettiin. Tilattiin niin halvalla, että valmistajat pakkaavat ampulleja muuleihin muualle vietäväksi. Korkea-arvoinen suomalainen EU-virkamies tosin totesi, että omillaan Suomi ei olisi saanut yhtä turvallisia rokotteita yhtä halvalla kuin yhteishankintana. Ihan varmasti Suomen viranomaiset olisivat ostaneet rokotteetkin luotettavalta maskitoimittajalta ja mielettömällä hinnalla. Tai sitten eivät. On kuitenkin häivähtävä mahdollisuus sille, että edes jotain rokotettavaa olisi tullut hieman nopeammin.

Useat maat ovatkin saaneet EU:n mekanismeista tarpeekseen ja kääntyneet Venäjän Sputnik-tuottajien puoleen. Venäjä on ilahtuneena katsellut unionin sekasortoa ja alkanut hieroa kauppoja ostohalukkaiden kanssa. Valuutta on päätuote ja mekastus silkka bonus. Venäjällä ymmärretään se, ettei Sputnik nyt ehdi tähän hätään piippaamaan pelastusta, mutta länsimaihin rakennettavat tuotantolaitokset tuovat ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa tulevina vuosina. Näyttää siltä, että ystävämme COVID pysyy nurkissa vielä pitkään. Se tarkoittaa sitä, että nyt ovi raottuu, ja sitten meillä onkin yksi päivällisvieras lisää hilpeässä sukujuhlassamme. Tässäkin olen varmasti väärässä, mutta Venäjä voittaa jos ei tyrmäyksellä niin tuomaripistein. Tietysti valtio voi haaskata hyvän mahdollisuuden esimerkiksi pistämällä Ukrainassa taas ranttaliksi, mutta kenties pidättyväisyys tällä kertaa voittaa.

Viimeiset vuodet ovat siis paljastaneet paljon harmaita alueita niin kansainvälisessä politiikassa kuin kansallisissa ominaisuuksissamme. Taisi olla Hercule Poirot, joka käytti pieniä harmaita aivosolujaan ongelmien ratkaisemiseksi. Ehkä voisimme olla kuten hän sitten, kun akuutti vaihe on takana. Se olisi harmaan alueen hyötykäyttöä.

Juha-Antero Puistola

Kolumnisti / Polttopiste

Lehden etusivulle

Muita artikkeleita

5/2021 Kolumnit

Polttopiste

Halutaanko Suomeen pieniä vihreitä miehiä?