Polttopiste

Epitaf – lennä vähän

Vuoden 2021 ensimmäinen puolikas oli vauhdikkaampi kuin etukäteen osasin toivoa. Tapahtumia riitti niin maalla, merellä kuin ilmassa. Jälkimmäiseen kategoriaan liittyy Suomen hävittäjähankinnat, mutta jätän sen repostelun ammattilaisille ja hyväätarkoittaville päättäjille. Ilmassa on kuitenkin hyvä syy pysyä, koska siellä strategiset mannerlaatat liikahtelevat. Suomen turvallisuuteen kytkeytyy ainakin kolme tapahtumaa tai tapahtumasarjaa. Käsittelen ne arvioidussa tärkeysjärjestyksessä.

Ufot. Kukapa olisi uskonut, että pääsen kirjoittamaan tunnistamattomista ilmassa tapahtuvista ilmiöistä pelkäämättä seinähullun leimaa. On se toki vieläkin mahdollista, mutta yritetään. Kissa poislukien kaikki suosittelevat uuden kokeilemista lain ja hyvien tapojen asettamissa rajoissa.

Monissa länsimaalaisissa valtamedioissa on jo vuoden alusta viritelty suuria toiveita kesäkuun lopussa julkaistavan Pentagonin ufoja käsittelevän raportin suuntaan. Suomeen jutut alkoivat hiipiä loppukeväästä. Paperin mahdollisesta sisällöstä on tehty runsaasti arvioita, ja niissä on saavutettu liikuttava yksimielisyys siitä, että raportti on tulossa. Erimielisyyttä on sitten siitä, mitä suuri yleisö saa kesälomilleen luettavaksi. Lyön Karhupiponi vetoa, että mitään varmuutta tunnistamattomien tapahtumien alkuperästä ei vieläkään saada. Skeptikoille ulkopuolisen älyn voi todistaa vain marssittamalla vangittuja alieneja Capitol-kukkulan editse heinäkuun neljäntenä. Tosiuskovaisille vankaksi näytöksi riittää heikommalla silmällä nähty valonpilkahdus yötaivaalla. Julkaistava materiaali ja arviot ovat uskoakseni jostain noiden välistä.
Miksi ufot ovat strategisesti merkittävä asia? Niistä ei ole aiheutunut laajamittaista haittaa tai tuhoa. Jokunen siepattu on heräillyt muistinsa menettäneenä ja paikat hellinä, mutta sellainen on melkein normaali lauantaiaamu. Viljaa on poljettu lakoon, mutta hanhien lounastuokio aiheuttaa enemmän satovahinkoja. Karjaa on tapettu, mutta niinhän siinä olisi käynyt joka tapauksessa oli ufoja tai ei. Jotain ihmeellistä on kuitenkin saatu tallennettua sotilaiden tutkiin ja optisiin tähtäimiin. Siitä seuraa se, että ilmiö todellinen mutta tunnistamaton. Sellaisella on vaikutuksensa.

Yhdysvalloissa on huolestuttu siitä, että maanulkopuolisen älyn ilmaantuminen aiheuttaisi levottomuutta, väkivaltaa ja uusia uskontoja. Viihdeteollisuus on varmasti perannut kaikki mahdolliset vaihtoehdot ihmisen ja muukalaisten kanssakäymisen seurauksista. Paitsi sitä, että ilmakehässämme ja merissämme lentää huidellaan muina alieneina eikä tehdä mitään. Sellainen turhauttaa mutta on parempi vaihtoehto kuin uususkonnollisessa kiihkossaan mellakoivat maatiaiset.

On tietysti maallisempi vaihtoehto. Kaikki tapahtumat ja tallenteet ovat seurausta huippusalaisten projektien testaamisesta. Suurvallat vakuuttelevat kilvan syyttömyyttään, joten pakkohan se on uskoa. Toisaalta – jos jokin valtio onnistuu kehittämään videoilla esiintyvää teknologiaa, niin ennemmin tai myöhemmin rauhanomainen käyttö päättyy. Jos lentävien laitteiden puikoissa on aito ja alkuperäinen alien, on edes pieni mahdollisuus sille, ettei ihmisiä tapeta. Jos kontrolli on ihmisellä, niin se mahdollisuus häviää kuin ufo tutkasta. Ehkä tyydymme toivomaan, että kyseessä olivat säähavaintopallot ja muut vastaavat tuiki tavalliset ilmakehän tapahtumat.

Vanki olet maan

Valko-Venäjän oppositioaktivisti Raman Pratasevitš joutui keskelle maailmanpolitiikkaa, kun häntä kuljettanut kone ohjattiin Minskiin. Suunnitellusta lentoreitistä poikkeamista motivoitiin pommiuhalla ja hävittäjällä, joten lentäjälle ei jäänyt vaihtoehtoja. Annetuista vaihtoehdoista piti valita vähiten huono.
Oppositioaktivistin strateginen merkitys ei piile sotilas- ja siviilikoneen suorituskykyjen eroissa tai siviili-ilmailusääntöjen röyhkeässä rikkomisessa. Suurin ja vaikein merkitys tapahtumalla on lännen – Venäjän ja Valko-Venäjän suhteiden kolmiolle. Valko-Venäjän presidentti oli ainakin jonkin verran pyrkinyt pyristelemään Venäjän soidinmenoja vastaan. Vallan murentuminen ja opposition vahvistuminen ovat saaneet Lukašenkan tekemään uuden tilannearvion. Siinä näyttää siltä, että Venäjän tanssiinkutsuun on syytä vastata nätillä niiauksella ja jättää vikinät sikseen. Sellainen polkka ei tiedä hyvää presidentin vastustajille.

Länsi on nyt kiperässä tilanteessa. Opposition sortaminen ja siviili-ilmailuun puuttuminen ovat sellaisia toimia, joihin pitää reagoida. Ongelma on se, että liian luja tönäisy kaataa Valko-Venäjän suoraan Kremlin odottaville käsivarsille. Liian hentoinen hipaisu taas antaa jälleen kerran diktaattorille vapaat kädet. Tietysti voidaan toivoa, että aika parantaa haavat, koska kukaan ei enää muistele MH-17 tai PS-752 lentoja. Yhden nuorukaisen lämpöä ja iloa huokuvat videotunnustukset varmasti unohtuvat nopeasti. Yritämme kuitenkin perinteiseen tapaan iskeä pahantekijän rahavyön alle, mutta Venäjä näyttää olevan valmis ainakin kohtuullisten tukisummien livauttamiseen Valko-Venäjälle. Rahan lapioimisessa ei tule yhtä kova hiki kuin muiden vaihtoehtojen käytössä. Tuntuu siltä, että teemme niin tai näin, teemme väärin päin.

Kun taivas löi tulta

Kolmikon viimeisenä on pakko nostaa ilmaan miehittämättömät lentolaitteet. Ne ovat muuttuneet taistelukentän tulevaisuusvisiosta operatiivisessa käytössä oleviksi asejärjestelmiksi. Jokaisen upseerin yleissivistykseen kuuluu katsoa vuoden 2020 Armenian ja Azerbaizhanin välisestä sodasta julkaissut videot. Kaikessa mahtipontisuudessaan ja propagandatarkoituksia palvelevine klippivalintoineen ne ovat opettavaista materiaalia. Armenian joukot olivat käytännössä puolustuskyvyttömiä ylhäältä iskeviä vihollisia vastaan. Vuoristo-Karabahin olosuhteita tai taistelevien osapuolten kaikkia ominaisuuksia ei tietenkään voi suoraan siirtää kuvaksi mahdollisesta suomalaisesta taistelukentästä. Jotain niistä voimme kuitenkin oppia – mielestäni jopa paljon.

Miehittämättömien lentolaitteiden pörinä ei sellaisenaan ole strateginen mullistus. Sen asemesta julkisuuteen tihkuvat tiedot siitä, että osa lentolaitteista on jo käyttänyt tulivoimaa ilman ihmisen ohjausta on järisyttävä ajatus. Taivaan sinessä kylmä keinoäly tutkii maastoa ja etsii maalikirjastoon sopivaa kohdetta. Tai eihän se ”äly” ole yhtään sen kylmempi kuin ohjelman koodannut nörtti. Olemme ottaneet isoja askeleita sodan lopulliselle ulkoistamiselle.

Kutsukaa minua pessimistiksi (tai optimistiksi), mutta en usko uuden aseteknologian huippukehittäjien korvaansa lotkauttavan kieltosopimusvaatimuksille. Mahdollisimman autonomisesti toimivat järjestelmät ovat aivan liian houkutteleva kehitysaskel sotilasteknologian polulla. Vähävaraisemmille valtioille avautuu myös aivan uusia näköaloja parempaan suorituskykyyn. Samoin autotalliterroristeille. Albuqerquen pormestariehdokas sai lentopostissa vibraattorin. Vähemmän vitsikäs vastakampanjatyöläinen olisi laittanut drooniinsa heksogeenia.

Otsikko viittaa Asterix ja Normannien maihinnousu sarjakuva-albumiin. Siinä normannit uskoivat, että pelko antaa siivet, joten he olivat lähteneet lentäjäkurssille Galliaan. Mentorit olivat huonosti valittuja, koska gallialaiset eivät tietäneet mitä pelko on. Musiikillisen ratkaisun myötä normannit kuitenkin tutustuivat tunteeseen. Paluumatkalla poloinen Epitaf oli tähystäjänä märssykorissa, kun päällikkö antoi hänelle lähtöluvan. Koelentäjä koki karun kohtalon, kuten niin monet hänen ammatissaan. Toivottavasti päättäjämme osaavat valita ominaisuuksiltaan Epitafia paremman vaihtoehdon Suomen seuraavaksi hävittäjäksi.

Lehden etusivulle