Teknologia muuttaa taistelukenttää
Teknologian kehitys ja digitalisaatio tekee yhteiskunnista ja kansalaisista yhä enemmän teknologiariippuvaisia. Generatiivisen tekoälyn ja järjestelmien autonomisuuden myötä teknologia myös monimutkaistuu ja tuottaa kriittisiä solmukohtia erityisesti tietoliikenteeseen ja energiatuotantoon. Sama kehitys tapahtuu asevoimissa.
Tulevaisuuden taistelukenttä tukeutuu yhä laajemmin kauko-ohjattaviin ja autonomisiin asejärjestelmiin ja robotteihin sekä satelliitteihin ja avaruusteknologioihin. Suorituskyvyn tehostamisen lisäksi niillä pyritään vähentämään omia tappioita. Kynnys autonomisten järjestelmien käyttöön myös madaltuu, kun robotit kykenevät itse tuottamaan ja analysoimaan tilannekuvaa sekä toimimaan sen perusteella.
Energiaresurssien merkitys kasvaa
Sotilasteknologia kehittyy energiaintensiivisestä fossiilista energiaa käyttävästä järeästä teknologiasta pieniin, autonomisiin, vaikeasti havaittaviin ja tuhottaviin eri vaihtoehtoisilla energiamuodoilla toimiviin laitteisiin ja järjestelmiin.
Energiasta tuleekin keskeinen resurssi taistelukentällä. Laseraseet, drone- ja UAV-järjestelmät sekä taistelijoiden tilannetietoisuus edellyttävät energian paikallista varastointikykyä. Nanoteknologia auttaa kehityksessä.
Taistelukenttä on epäsymmetrinen
Tulevaisuuden sodankäyntiä muokkaavat epäsymmetrinen taistelukenttä ja uusien asejärjestelmien kasvavat kustannukset. Epäsymmetrisyys edellyttää joukoilta kykyä minimoida havaituksi tulemista sekä joustavaa ja resilienttiä taistelutapaa. Taistelukentälle on tyypillistä eri puolustushaarojen ja aselajien yhteisoperaatiot, joissa tarvitaan jatkuvaa tilannetietojen jakamista miehitettyjen ja miehittämättömien asejärjestelmien välillä.
Tämä edellyttää kyberturvallisten ja robustisten sekä suuren kapasiteetin omaavien tietoliikenneyhteyksien kehittämistä. Tätä tukevat monitoimiset päätelaitteet sekä taktisen tason pilviteknologian käyttöönotto. Tavoitteena on suurten tietomäärien kokoaminen ja jakaminen reaaliajassa useille käyttäjille ja laitteille. Kyberturvallisuushaasteet hidastavat kehitystä, koska järjestelmät tulee rakentaa sietämään hakkerointia tai datamanipulaatiota. Lisäksi tarvitaan kvanttiresistenttistä kryptografiaa.
Tulevaisuuden yhteisoperaatioissa lisätään merkittävästi joukkojen suorituskykyä käyttämällä hyväksi eri informaatiolähteiden älykkyyttä ja big datan fuusiota käytettäväksi taistelukentällä päätöksenteon nopeuttamiseksi.
Tekoäly, koneoppiminen ja autonomisuus vähentävätkin taistelijoiden määrää taistelukentällä. Innovatiiviset teknologiat muokkaavat tulevaisuuden taistelukenttää. Vuotta 2040 ajatellen globaalin innovaatio- ja teknologiamaailman odotetaan kehittyvän merkittävästi ja johtavan muutoksiin sodankäynnin luonteessa. Sotilasteknologisen kehityksen täysi vaikutus voi toteutua vain yhdessä infrastruktuurin ja muiden teknologioiden kanssa.
Keskeiseksi muodostuvat rajapinnat taistelijan ja koneen välillä sekä niiden välinen vuorovaikutus. Lisäksi tarvitaan eri valtioiden yhteisiä toimia uusien teknologioiden normien, sääntelyn ja lainsäädännön kehittämiseen ja käyttöönottoon. Näillä tulee olemaan vaikutusta doktriineihin ja taistelutapaan eri tasoilla.
Lehden etusivulleKeskeiseksi muodostuvat rajapinnat taistelijan ja koneen välillä sekä niiden välinen vuorovaikutus.