Siirry sisältöön

Sotilasaikakauslehti

4/2021 Kolumnit

Polttopiste

Zen

Iän karttuessa ja vauhdin vähentyessä olen yhä enemmän pyrkinyt välttelemään tarkoituksellista mieleni pahoittamista. Verenpaineet ovat mukavasti tapissa ilman, että kaivaa maailmasta erilaisia ilmiöitä ja tapahtumia, joista voi mekastaa läheisten iloksi. Välillä pitää kyllä hammasta purra, mutta sen kestää, jos paikat eivät irtoa.


Muu maailma ei mielialastani juuri piittaa, eikä sillä ole oikeastaan merkitystä muuhun kuin sisäisten paineiden osalta. Se sijaan julkisuuden valokeilassa paistattavien poliitikkojen, tutkijoiden, taiteilijoiden ja muiden silmäätekevien tunnekuohuilla voi olla vaikutusta. Monesti se näkyy ja tuntuu vain kyseisten henkilöiden omassa ”kuplassa”, jossa samanmieliset ryystävät sokeripalan läpi kahvia tassilta ja voivottelevat maailmanmenoa. Joskus tapahtuu läpimurtoja.

Yksi edellä mainituista sattui, kun Kaivopuiston ylle saatiin harvinaista herkkua eli kunnon lentonäytös. Vasemmistoliiton kansanedustajan mukaan päivä oli väärä ja ainakin koneet väärää laatua. Hän, kuten monet muutkin, siteerasi kansallisesti arvostettua Helsingin yliopiston professoria, joka oli ilmeisesti aiemmin twiitannut lentonäytöksen tappoluonteesta. Torjuntahävittäjäehdokkaiden leimaaminen tappokoneiksi on niin suuren mittaluokan virhe, että asiaa voisi pureskella pitkään. Jos suomalainen lentäjä joutuu tositoimiin, niin jos ei henkilölle, niin koneelle pitää myöntää hengenpelastusmitali. Tiivistän: Ilmavoimien päätehtävä on suomalaisten suojaaminen. Jos siinä prosessissa ilkeämielinen hyökkääjä joutuu turvautumaan heittoistuimeen tai saa surmansa, niin sen voi laittaa hyväksyttäviin menoihin.

Augeiaan talli

Lentonäytöksen päivämäärä oli aivan järkyttävä. 6.8.1945 ydinasetta käytettiin Hiroshimaa ja sen asukkaita vastaan. Lentonäytöksen vastustajat vetelivät mutkia suoriksi ja yhdistivät vuonna 2021 järjestetyn yleisötapahtuman tuohon traagiseen hetkeen. Samalla tavalla voisimme pöyristyä siitä, että professori poikineen oli kovat kaulassa juhlistamassa Helsingin yliopistoa 26.3.2021, vaikka kyseisenä päivänä sinetöitiin Bangladeshin itsenäissyyssodan alku ja kolmen miljoonan ihmisen murhaaminen Bengalissa vuonna 1971. Jos historiallisista tapahtumista haluaa vauhtia matkalla murheen mustaan aukkoon, niin vuoden jokainen päivä antaa siihen hyvä eväät. Poliittisia keppihevosia on talli täynnä.
Minulle lentonäytös aiheutti ilahduttavaa jylinää. Ainainen pikkupoikani kaivautui esiin. Sieluni silmin näin elokuvasta Hot Shots tutun kohtauksen, jossa henkilökunta grillaa makkaraa hävittäjän jälkipoltteessa. Sitähän tuo ja vastaavat tapahtumat ovat – huvia kansalle. Isoja koneita, kohtuullisen mukiinmeneviä lentäjähenkilöitä ja amalgaamit irrottavaa ääntä. Kaikki tuo tarjoiltuna upeana kesäiltana. Tuskin oli poikavuosien Jussi päässyt päivänvaloon, kun Suomen isolla rahalla kouluttama ankeuttajaversio pysähtyi miettimään, miksi me tarvitsemme moisia härveleitä. Valtiomme ei sijoita miljardeja siihen, että muutama lentäjä pääsee ihailemaan tuhansien järvien maata lintuperspektiivistä.

Turvallisuusympäristömme on täynnä huolestuttavia heikkoja ja vahvoja signaaleja. Osa niistä on kaukana aina Tyynellä merellä asti. Julkisista lähteistä saa sellaisen kuvan, että Kiina on minä päivänä tahansa palauttamassa Taiwania yhteiseen hallintoon. Sellainen peliliike korvaisi miehen äänen kuulalla. Karkeloihin saattaisi osallistua kaksi suurvaltaa pienempien ”nilkkien” seuratessa perässä. Vanhan kansan sijoitusneuvoja kehottaisi tässä vaiheessa hylkäämään rahastot ja laittamaan sukanvarsieurot kiinteistöihin. Välienselvittelyn jälki olisi globaalisti siinä määrin rumaa, että vain kiinteän omaisuuden voisi kuvitella säilyttävän arvonsa.

Puhkun ja puhallan

Siirrytään Kiinasta vähän lähemmäksi eli Ukrainaan. Sota siellä ei ole päättynyt. Silti vaikuttaa siltä, että koko maailma on unohtanut, miltä tuntui kun tilanne kiristyi uudelleen keväällä. Venäjä toki jätti muutaman laajamittaisen hyökkäyksen edellyttämän komponentin kotipesiinsä, mutta muokkasi samalla maaperää mieleisekseen. Joskus minullekin opetettiin sulkeisissa, kuinka tahtimarssi alkoi vain lähtöaskel ottaen. Vasta, kun kouluttaja oli oikein tyytyväinen, päästiin sitten oikeasti matkaan. Ukrainassa ja Syyriassa Venäjä on osoittanut kykynsä ja halunsa asevoimien käyttöön muiden mielipiteistä piittaamatta. Tuon jos jonkin luulisi kiinnostavan suomalaisia. Länsimaisin silmin katsottuna kaheli politiikka voi olla naapurin mielestä ihan rationaalista. Minä en voi käsi sydämellä todeta, ettei Venäjä ja länsi ikinä koskaan ajaudu aseelliseen selkkaukseen. Tai ainakin sormet ovat ristissä aina, kun puhun aiheesta alaikäiselle lapselleni. Täysi-ikäisiä ei enää säästellä.

Ukrainasta Valko-Venäjälle. Valko-Venäjän presidentti ja hallinto on päättänyt laittaa luun kurkkuun oppositiolle ja lähestyä jälleen Venäjää. Ihan pienen hetken näytti siltä, että yhteistyö lännen kanssa voisi hitaasti kehittyä kaikkia – paitsi Venäjää – hyödyttäväksi. Nyt länsi ja meille erityisen tärkeä Euroopan unioni on taas piirustuslaudan ääressä. Edellinen toiveiden olkimaja ei päässyt edes perustuksiin asti, kun Iso paha susi puhalsi sen nurin ja näyttää syövän possun suihinsa. Ehkä Takametsässä on kaikille tuttu Veli Nalle, joka pitää sutta aisoissa. Se ei kuitenkaan ole Euroopan unioni. Valitan. (Kansainvälisessä politiikassa käytetään usein eläinvertauksia. Edellisen kappaleen Veli Nalle ei edusta meille tuttua karhua.)

Idän ja lännen välissä kipinöi kaikissa saumakohdissa. Oikein optimistisella mielenlaadulla varustetut päättäjät voivat kuvitella, että Itämeren alue on poikkeus. Jostain sattuman oikusta juuri Suomen lähialue voisi olla rauhan ja rakkauden tyyssija. Ei se aivan niin ole. Itämeren alueella ei vallitse kauhun vaan hyödyllisyyden tasapaino. Toistaiseksi kaikilla osapuolilla on enemmän syitä tasaiseen kulkuun kuin jollan keikuttamiseen. Tasapainoon kuuluu myös se, että Suomi kykenee puolustamaan omaa maataan. Voin käyttää täyden lasin vertausta. Neste pysyy aisoissa vain vaakatasossa.

Lupaus

Suomeen ei siis hankita asiaankuuluvaa puolustusvälineistöä melusaasteen aiheuttamiseksi ”rakkaassa kotikaupungissa”. Sitä hankitaan suomalaisten suojelemiseksi pahoina päivinä. Sitä hankitaan alueellisen tasapainon säilyttämiseksi ”hyvinä” päivinä. Säilyköön niiden virta mahdollisimman pitkään.

Maailmanpolitiikassa heikkous ei ole hyve. Itseaiheutettu heikkous olisi suorastaan synti. Meillä on kansallinen ja kansainvälinen vastuu pitää kaikkia politiikkamme osa-alueita vertailukelpoisessa kunnossa. Yksi turvallisuuspolitiikan pala on sotilaallinen maanpuolustus. Jos me emme huolehdi siitä itse, niin jonain harmaana aamuna jokin toinen taho voisi tarjoutua vastuunkantajaksi. Se ei olisi suomalaiselle hyvä päivä. Se kannattaa pitää poissa kalentereista melkein hinnalla millä hyvänsä.

Onneksi olen vuosien saatossa oppinut sen, ettei kannata saada verensyöksyä joka kerta, kun hyväuskoinen latelee puuta heinää Venäjästä, Yhdysvalloista, Natosta, Suomen puolustusvoimista tai vastaavista. Yritän noudattaa opettajieni antamaa ohjetta. Yritän ymmärtää, vaikka en hyväksyisi. Säilytän uteliaisuuteni ja oppimisenhalun. Välttelen mutapainia lätissä – en asiallista väittelyä tai erimielisyyttä. Annan itselleni anteeksi, jos olen väärässä. Zen.

Juha-Antero Puistola

Kolumnisti / Polttopiste

Lehden etusivulle

Muita artikkeleita

5/2021 Kolumnit

Polttopiste

Halutaanko Suomeen pieniä vihreitä miehiä?