Siirry sisältöön

Uutiset

Ensi vuoden budjetista uupuu panostukset henkilöstön työhyvinvointiin

2.9.2022

Ensi vuoden budjetissa ei panosteta Puolustusvoimien henkilöstön toimintakyvyn turvaamisen, vaikka samalla henkilöstöltä edellytetään toimintakykyä. Kiristynyt turvallisuuspoliittinen tilanne on nostanut valmiutta, ja tehtävät ovat lisääntyneet merkittävästi.

Budjettiriihessä jätettiin myös jälleen kerran tekemättä päätös puolustusvoimien työaikalain uudistamisesta.

-Puolustusbudjettia korotetaan ensi vuonna 775 miljoonalla eurolla. Mutta siitä ei ole tulossa euroakaan henkilöstön aseman parantamiseksi, kuten työaikalainsäädännön uudistamiseen. Olemme pettyneitä, että henkilöstö jätettiin jälleen huomiotta ja rahatta, sanoo Upseeriliiton puheenjohtaja Ville Viita.

Myös henkilöstön määrään olisi kaivattu lisäpanostuksia. Upseeriliiton mukaan Puolustusvoimien henkilöstöä on vahvistettava ensi vaalikaudella 1000 henkilöllä, joista puolet upseereja.

-Ukrainan sodan yksi opetus on varmistaa osaavan henkilöstön riittävyys, Viita muistuttaa.