Siirry sisältöön

Uutiset

Jaksotyön ”monttu” poistuu Puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa työskenteleviltä virkamiehiltä

21.10.2022

Sekä jaksotyötä että jaksotyönomaista virastotyöaikaa tekevien ylityökorvaukset eivät mene enää ”monttuun”, vaikka sairastuisikin kesken jakson. Parannus on kirjattu virkaehtosopimukseen, ja se tulee voimaan maanantaina 31. lokakuuta alkavalla jaksolla.

Muutos parantaa virkamiehen asemaa tilanteessa, kun hän sairastuu sellaisen jakson aikana, jossa hän on ennen sairastumistaan tehnyt ylityötä. Uudistus on jaksotyötä ja jaksotyönomaista virastotyöaikaa tekeville tervetullut, sillä jatkossa ylityöt korvataan oikein myös sairastuessa.

Parannus koskee sekä Puolustusvoimissa että Rajavartiolaitoksessa työskenteleviä virkamiehiä.

Koska sairauspäivien laskennallinen arvo on matala, ovat aiemmin samassa jaksossa tehdyt ylityötunnit hävinneet eli ylityökorvaukset ovat menneet ”monttuun”. Uudistus poistaa samalla epäkohdan, että virkamiehet työskentelisivät sairaana varmistaakseen ylityökorvaukset.

Yllättävä keskeytys ei koske vain virkamiehen omaa sairastumista, vaan se päätee silloinkin, kun hänen huollettavanaan olevan lapsi sairastuu.

Tilapäisen hoitovapaan aiheuttaman keskeytys ei siis sekään merkitse ”monttua”, vaan lisä- ja ylityökorvausta laskettaessa siitä maksetaan vahvistetun työvuoroluettelon mukainen aika.