Siirry sisältöön

Uutiset

JUKO tavoittelee neuvottelukierroksella palkankorotuksia ja parannuksia työelämään

28.1.2025

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO juhlii 30-vuotista taivaltaan työn merkeissä. Juuri nyt ovat käynnissä tai käynnistymässä virka- ja työehtosopimusten neuvottelukierros.

Työpaikoilla 3 500 JUKOn luottamusmiestä neuvottelee paikallisesti ja edustaa kaikkien JUKO-liittojen jäseniä. Neuvottelujärjestön missiona on hyvä työelämä.

JUKO valvoo kuntien, hyvinvointialueiden, valtion, yliopistojen ja evankelis-luterilaisen kirkon pääsopijajärjestönä virka- ja työehtosopimusneuvotteluissa 200 000 korkeakoulutetun asiantuntijan ja esimiehen etuja.

JUKO on liittojen liitto ja se edustaa 35:tä akavalaista ammattiliittoa, kuten myös Upseeriliittoa valtiosektorin VES-neuvotteluissa. 

Osa neuvotteluista on jo käynnissä, osa käynnistyy myöhemmin. Jokaisella sektorilla on niin omat kuin yhteisetkin tavoitteet.

JUKOa juhlimassa myös Upseeriliiton edustajat puheenjohtaja Ville Viita (vas.) ja Puolustusvoimien 1. pääluottamusmies Tero Pynnönen. Tärkeä henkilö upseereillekin on valtiosektorin VES-neuvotteluissa JUKOn neuvottelupäällikkö Minna Salminen. (Kuva: Riikka Neal)

JUKOn hallituksen hyväksymät yhteiset tavoitteet

  • JUKO hakee neuvottelukierroksella ostovoimaa parantavia prosentuaalisia palkankorotuksia. Palkankorotukset kuuluvat kaikille julkisalojen palkansaajille.
  • Perheen ja työelämän yhteensovittamisen edelleen parantaminen
  • Matka-ajan lukeminen työajaksi ja/tai matka-ajan korvattavuus
  • Luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun aseman/toimintaedellytysten/palvelussuhteen ehtojen parantaminen

Siirtymien aikainen harmaa työ tunnistettava ja korvattava

JUKOn valtiosektorin neuvottelukunnan puheenjohtaja, Poliisijärjestöjen liittoa johtava Jonne Rinne pitää haastavana epäkohtana, että työhön liittyvät matkat ovat harmaata aluetta eli niitä tehdään palkatta.

-Entisestään laajentuneet työskentelyalueet ja monipaikkainen työ on tuhansien julkisen sektorin palkansaajien arkea muun muassa poliisissa ja puolustuksessa, sote-alalla sekä kuntien ja valtion henkilöstölle, Rinne huomauttaa Ylen haastattelussa.

Rinne vaatii, että tällainen työn harmaa alue on tunnistettava ja korvattava rahana tai vapaana.


Valtiofaktat 2025

Sopimus | Valtion yleinen virka- ja työehtosopimus

Pääsopijat | JUKO, Ammattiliitto Pro, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Valtion työmarkkinalaitos

JUKOn neuvottelijat | neuvottelupäällikkö Minna Salminen (JUKO) ja JUKOn valtiosektorin neuvottelukunnan puheenjohtaja Jonne Rinne (SPJL).

Lue myös: