Siirry sisältöön

Uutiset

JUKO: Tuottavuusohjelma muuttui valtiolla säästöohjelmaksi

17.4.2024

Tuottavuusohjelmalla olisi ollut mahdollista löytää tapoja, joilla valtionhallinnossa toimitaan nykyistä paremmin. Nyt valtionhallintoon kohdennetaan niin isot vuosittaiset säästöt, ettei niitä pysty toteuttamaan ilman negatiivisia seurauksia palveluihin ja henkilöstön jaksamiseen.

JUKOn valtiosektorin neuvottelupäällikkö Minna Salmisen mukaan JUKOa on kuultu muiden pääsopijajärjestöjen kanssa tuottavuusohjelman valmistelussa. JUKOn esillä pitämä ajatus on ollut ennen kaikkea, että valtiolla mitattaisiin aidosti tuottavuuden kehitystä ja että virastoille sallittaisiin erilaiset keinot lisätä tuottavuuttaan.

Tästä oli pitkään yhteinen näkemys, kunnes kaikki muuttui.Kun tuottavuusohjelmasta tulee nyt pelkkä säästöohjelma, ei todellista vaikutusta nähdä ja tulevina vuosina henkilöstömäärää joudutaan todennäköisesti jälleen kasvattamaan.

Euroopan Unioni, tiukentunut turvallisuustilanne ja muun muassa jäsenyys Natossa ovat tuoneet Suomelle paljon uusia vastuita ja velvoitteita ja tuovat myös jatkossa.

Kehysriihen tiedotustilaisuudessa 16.4. sanottua: Petteri Orpon (kok.) hallitus ei kohdista säästötoimiaan ammattisotilaisiin.

Mikä JUKO?

  • Edustamme julkisalojen työmarkkinaneuvotteluissa 35:tä akavalaista ammattiliittoa, joilla on yhteensä 200 000 jäsentä.
  • Sovimme virka- ja työsuhteiden ehdoista kunnissa, hyvinvointialueilla, valtiolla, yliopistoissa, evankelis–luterilaisessa kirkossa sekä Avainta-aloilla, Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.
  • Työpaikoilla 3 500 luottamusmiestämme edustaa kaikkien JUKO-liittojen jäseniä.
  • Missiona hyvinvoiva työelämä.