Siirry sisältöön

Uutiset

Onnea valmistuneille kadeteille ja jaksamista tärkeässä työssään

30.8.2024

Elokuun 30. juhlittiin 164 kadettia perinteisin menoin, kun 108. kadettikurssi ja 91. merikadettikurssi valmistuivat sotatieteiden kandidaateiksi. Nuorille kadeteille on syytä toivottaa jaksamista tärkeässä työssä ja muistamaan, että palautumisesta ei kannata tinkiä.

Valmistujaispäivä alkoi aamulla Maanpuolustuskorkeakoulun sankariaulassa, jossa kadetit muistivat kukkaseppelein sodassa kaatuneita kadettiupseereja.

Kunnianosoitukset jatkuivat perinteiden mukaisesti Hietaniemen hautausmaalla, jossa seppeleet laskettiin Sankariristille sekä marsalkka Mannerheimin haudalle. Kuva: Marko Varama

Marssiosaston muodostivat kadettikurssin johtaja, puolustushaarakoulujen johtajat, 108. kadetti- ja 91. merikadettikurssi, Kadettikoulun sekä Maa-, Meri- ja Ilmasotakoulujen lippuvartiot sekä Kaartin soittokunta.

Kunnianosoitusten jälkeen kadetit marssivat näyttävästi Mannerheimintietä ja Pohjoisesplanadia pitkin Presidentinlinnaan. Kuva: Essi Lindqvist
Marssi päättyi Presidentinlinnaan, jossa Tasavallan presidentti Alexander Stubb ylensi kadetit luutnanteiksi ja nimitti heidät Puolustusvoimien sekä Rajavartiolaitoksen upseerin virkoihin.

Tuoreita luutnantteja olivat onnittelemassa tasavallan presidentin rinnalla Puolustusvoimain komentaja, kenraali Janne Jaakkola sekä kadettien perheet ja muut läheiset.