Paikallisen luottamusmiehen ajatuksia ja vähän toiveitakin
Kevät ja kesä on ollut paikallisen luottamusmiehen näkökulmasta varsin mielenkiintoinen. Kansainvälisten harjoituksien räjähdysmäinen lisääntyminen, valmiudellisten asioiden tehostuminen ja evp-upseereiden palkkaaminen ovat tuoneet mukanaan normaalin arkityön rinnalle lisämaustetta, jollaista ei vuodenvaihteessa horisontin takana ollut näkyvissä. Arkea ovat värittäneet tasaisin väliajoin iskeneet ”luottamusmiespurskeet”.
Kuluva vuosi on kiistatta osoittanut henkilöstötilanteen haasteellisuuden. Valmiudellisten ja kansainvälisten tehtävien merkittävä kasvu on lisännyt henkilöstön työtaakkaa ja kuormitusta. Esikunnassa näkee aitiopaikalta, miten suunnittelun ja käytännön toteutuksen aikajänne on imetty minimiin. Pikatilanteet ovat jo ”uusi normaali”.
Tilanne on luottamusmiehen näkökulmasta hälyttävä. Miten kauan tällä henkilöstömäärällä jaksetaan puskea eteenpäin? Vieläkö ollaan kiihdytysvaiheessa ja pitäisi löytyä lisää puita uuniin? Milloin tulee raja vastaan? Vai ollaanko jo menty rajan yli, mutta ei vaan olla huomattu mitään?
Pikatilanteet ovat jo ”uusi normaali”. Tämä on luottamusmiehen näkökulmasta hälyttävää.
Kansainvälisen harjoitustoiminnan suunnittelu ja käytännön toteutus on ollut keväästä saakka aikaisempiin vuosiin verrattuna poikkeuksellista. Harjoituksia on polkaistu käyntiin jopa vain muutamien päivien varoitusajalla. Vaikka tahti on selvästi kiihtynyt, voidaan hyvillä mielin todeta, että laadusta ei ole tingitty.
Samaan hengenvetoon voidaan todeta, että tinkimistä ei ole myöskään tehty omien työpäivien tai työviikkojen pituudesta. Työpäivät ovat saattaneet venyä iltaan, ja viikonloppuja on mennytkin suunnitelmista poiketen työnmerkeissä. Esikunnassa työskentelevälle upseerilla harjoitusvuorokausia on saattanut vuoden 2022 ensimmäisellä puoliskolla kertyä lähemmäs 50.
Tahti ei näytä hiljenemisen merkkejä. 3-viikkoisjaksotyötä tekevän upseerin ylityötuntien määrä on varsin kova. Kiihdytetyllä tahdilla, ”uudella normaalilla”, on pidemmässä juoksussa väistämättä vaikutusta työssä jaksamiseen ja työkuormasta palautumiseen.
Jos kaiken tämän voi aistia ja kokea esikunnassa, voidaan vain kuvitella millainen vauhti on päällä kentällä.
Seuraavan toimintasuunnitelman sivuja käännellessä voin todeta, että tätä herkkua riittää. Seuraavat vuodet eivät ole tuomassa muutosta arkeen. On täysin selvää, että valmius pitää olla kunnossa joka päivä. Kansainväliset harjoitukset, niiden suunnittelu ja toteutus sekä mukana tulevat velvoitteet eivät ole vähenemässä. Tässä vaiheessa ei ole puhuttu vielä sanallakaan lisääntyvistä NATO- tehtävistä.
Työkuorma kasvaa, työpäivät ja työviikot venyvät. Mikä avuksi? Työkalupakkiin tarvitaan lisää työkaluja. Tarvitaan päätöksiä, muutoksia ja ennen kaikkea resursseja. Tässä yhteydessä työkaluilla en tarkoita esikuntiin lisäkäsiksi palkattuja evp-upseereita. Nyt tarvitaan pitkäkestoisempia muutoksia. Esikuntiin ja kentälle tarvitaan lisää upseereita.
Henkilöstö on suurin voimavaramme. Näin olen useaan otteeseen lukenut ja kuullut puhuttavan. Tällä tahdilla ja näillä resursseilla voimavaramme liitokset natisevat. Nyt olisi korkea aika päivittää 1970-luvulta peräisin oleva työaikalaki 2020-luvulle. Työaikalain päivityksellä saataisiin lisää resursseja, lisää työkaluja työkalupakkiin. Voisiko vuosi 2023 olla alkusysäys ja panostus henkilöstön hyvinvointiin? Tätä monet upseerit kentällä ja esikunnassa toivovat ja odottavat.
Kentän ääntä kuuntelemalla, yhdessä tekemällä saavutetaan parhaita tuloksia. Tuloksia, jotka kestävät aikaa.
Toiveeseen on helppo yhtyä. Luottamusmiehenä pitää uskoa, että uusia ja parempia työkaluja on tulossa. Omana pienenä toiveena voisin todeta, että kentän ääntä kuuntelemalla ja yhdessä tekemällä kaikki on mahdollista. Vaaditaan vaan aitoa tahtoa tehdä muutoksia.
Hyvää syksyn jatkoa upseerit. Toivotaan että vuosi 2023 on muutosten vuosi ja työkalupakkiin saadaan lisää työkaluja.
