Siirry sisältöön

Uutiset

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Antti Häkkänen: Suomen turvallisuuden takaamiseksi tarvitaan ennustettavuutta

24.2.2023

Suomessa olisi saatava yli puoluerajojen ja vaalikausien ulottuva ymmärrys Nato-jäsenyyden ja uuden turvallisuuspoliittisen aikakauden tuomista tarpeista Puolustusvoimien henkilöstöön ja määrärahoihin. Näin sanoo eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Antti Häkkänen (kok.) Upseeriliiton julkaisemassa Sotilasaikakauslehden haastattelussa.  

Puolustuspolitiikan ja -budjetin ennustettavuutta edistääkseen Häkkänen on ehdottanut parlamentaarisen työryhmän perustamista. Aloite otettiin eduskunnassa myönteisesti vastaan – paitsi nykyinen puolustusministeri ja hänen puolueensa Keskusta.

-Työ ei siis lähde käyntiin enää tällä vaalikaudella, Häkkänen harmittelee, mutta lupaa, että se perustetaan, jos kokoomus on seuraavassa hallituksessa.  

-Kyse ei ole rahan hassaamisesta, vaan periaatepäätöksistä rahoituksen kohdentamisesta järkevästi. Maavoimien kehittäminen on kysymyksistä suurin, Häkkänen sanoo.

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Antti Häkkäsen (kok.) haastattelu luettavissa kokonaisuudessa Sotilasaikakauslehden vuoden ensimmäisessä numerossa. Kuva: Lehtikuva/Antti Hämäläinen

Sotilasuran houkuttelevuus turvataan uudistamalla työaikalaki ja sopimalla kannustavat Nato-palvelussuhteen ehdot

Häkkänen on kiertänyt ahkerasti eri joukko-osastojen varuskunnissa ja keskustellut sotilaiden kanssa. Keskusteluissa on tullut esille myös Puolustusvoimien henkilöstön työssäjaksaminen.

-Se on ollut iso huoli pitkään. Myös useiden satojen sotilaiden henkilöstövaje on tunnistettu jo ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan ja Nato-jäsenhakemustamme. Ammattisotilaiden määrää on kasvatettava niin lähitulevaisuudessa kuin pitkälläkin aikavälillä. Eikä vain sotilaiden, vaan laajasti turvallisuusalan ammattilaisten määrää. Eläminen vaarallisen naapurin kanssa edellyttää sitä.

Häkkäsen mukaan on pidettävä huolta, että Puolustusvoimissa työskentely on houkuttelevaa jatkossakin ja tehtäviin hakeutuvat myös tulevien ikäluokkien kyvykkäät henkilöt.

Upseeriliitto on tuonut aktiivisesti esille, että vuonna 1970 säädetty Puolustusvoimien työntekijöitä koskeva työaikalainsäädäntö pitää tuoda ”kekkosenajalta” vastaamaan nykypäivän työelämää.

-Olen vakuuttunut, että työaikalaki on keskeinen asia, sillä ihmiset tekevät turvallisuuden, Häkkänen painottaa.

Kansainvälisiin tehtäviin osallistuminen edellyttää panostamista tarkoituksenmukaisiin ja kannustaviin palvelussuhteen ehtoihin. Vaikka Naton osalta niistä ei ole vielä sovittu, komentorakenteissa on jo töissä suomalaisia ja seuraavat aloittavat huhtikuussa.

-Asiassa ei kannata jäädä vellomaan. Mitä pikimmin ehdot ovat kunnossa, sitä aiemmin Nato-tehtävät alkavat suomalaisia kiinnostaa. Joudumme myös käymään laajemman pohdiskelun ja keskustelemaan perusteellisesti ammattisotilaiden, reserviläisten ja siviilitehtävien ehdoista, Antti Häkkänen sanoo.