Sotilas on etuutensa ansainnut
”Hei, nyt on maanantai-iltapäivä ja kello on 16. Työpäivä on päättynyt, mutta nyt olisi mahdollisuus jäädä töihin perjantai-iltapäivään asti. Pari ehtoa kuitenkin on: kotona ette saa käydä, vapaa-aikaa tienaatte 21 minuuttia per päivä ja korvaus ylimääräisestä työstä putoaa alle kymppiin tunnilta. Lähes vastustamaton tarjous, eikö? Kuinka moni tahtoo jäädä?”
Kuvittelisin, että vapaaehtoispohjalta työpaikoilla muodostuisi aika lyhyitä jonoja edellisen kaltaisen tarjouksen kajahtaessa ilmoille. Sotilaille kyse on kuitenkin arjesta eli sotaharjoituksista. Sotilaille sotaharjoituskorvaukset ovat tuttu juttu, säädettiinhän laki puolustuslaitoksen virkamiesten työajasta jo 1970. Asiassa ei kuitenkaan ole henkilöstöjärjestöjen näkökulmasta tapahtunut vuosikymmenten saatossa juurikaan kehitystä, ja työnantajapuoli on luonnollisesti eri mieltä (Selvitys Puolustusvoimien työaikalain muutostarpeista, s. 31–32).
On totta, että ”sotilaallisen harjoituksen työaikamerkinnän nostaminen ilman henkilöstömäärälisäystä ei ole mahdollinen laadukkaan varusmieskoulutuksen järjestämisedellytysten ja muiden Puolustusvoimille säädettyjen ja määrättyjen tehtävien kannalta. Työaikamerkinnän nostoa vastaava henkilöstömäärälisäys edellyttäisi kaikissa malleissa Puolustusvoimien toimintamenorahoituksen merkittävää lisäämistä valtion talousarviossa.” (s. 29)
Argumentilta on tosin nykytilanteessa pudonnut pohja, kun henkilöstömäärä ja toimintamenot ovat lisääntymässä.
Sotilasuran hyvät puolet
Hullutellaan hetki ja tarkastellaan työaikaa ja sen muodostumista ilman piiruasteikkoa kiikareissa. Työaikaa on työaikalain mukaan ”työhön käytetty aika ja aika, jolloin työntekijä on velvollinen olemaan työntekopaikalla työnantajan käytettävissä.” Jos työaikalaki koskisi myös sotilaita, tulisi maanantaina 08.00 alkavasta ja perjantaina 14.30 päättyvästä sotaharjoituksesta puolen tunnin päivittäisillä ruokatauoilla työaikaa tasan 100 tuntia. En edes laske, paljonko työrupeamasta työaikalain perusteella tulisi ylitöitä, vaan käytän laskelmassa absoluuttisia tuntimääriä.
Jos sotilas tekee vuodessa 70 sotaharjoitusvuorokautta, 14 kuvatun kaltaista viisipäiväistä sotaharjoitusta, hän on töissä yhteensä 1400 tuntia. Se on leijonanosa 40-tuntista työviikkoa tekevän työntekijän noin 1800 vuotuisesta työtunnista. Erotuksen kuittaamiseen riittäisi 11 tavallista työviikkoa – yhteensä siis 25 viikossa olisivat vuoden työtunnit kasassa!
Ihan niin paljon ei valtiollakaan saa vuosilomaa, että yli puolet vuodesta voisi pysyä poissa työmaalta. Jos omaa ”pitkät lomat” ja suunnittelukykyä, voi harjoitusputkista palautua noin yhdeksän viikkoa. Vielä jää 18 työviikkoa jäljelle, vaikka työtunnit ovat täynnä ja vuosilomat käytetty.
Summa summarum, jos sotilas työskentelee maltillisella 70 sotaharjoitusvuorokauden vuosirytmillä, tekee hän kolmessa vuodessa 54 viikkoa eli yli täyden työvuoden verran ”ylimääräistä”, kun mittarina käytetään työtuntien määrää huomioimatta edes ylityökertoimia tai vuosilomia. 30 palvelusvuodessa tulee siis tehtyä yli 40 vuoden verran työtunteja, jolloin sotilaan alimpaan vanhuuseläkeikään mennessä on keskivertotyöuran työtunnit täynnä heittämällä. Kuukausipalkan kun muuntaa rehelliseksi tuntipalkaksi, ei sekään lopulta ole kovin kummoinen.
Onneksi sotilaat eivät tee työtään rahan takia.
