Siirry sisältöön

Blogit

Strategiset valinnat ohjaavat Upseeriliiton edunvalvontatyötä

15.5.2023
Mika Ylönen

Ensi vuoden 2024 alussa käynnistyy Upseeriliiton uusi liittokokouskausi. Silloin aletaan toteuttaa uutta strategiaa eli liiton arjen toiminnan työkalua. Uuden strategian hyväksyy vuoden lopulla marraskuussa kokoontuva liittokokous. Liittokokouksessa käsitellään myös muita liiton tärkeimpiä linjauksia sekä hyväksytään liiton taloudenpidon ja toiminnan linjat.

Kirjoitin viimeisimmässä Sotilasaikakauslehdessä strategiaprosessista. Olemme selvittäneet useissa kyselyissä jäsenistön mielipiteitä nykyisen strategian toteutumisesta. Lisäksi olemme tarkastelleet toimintaympäristön muutoksia sekä määritelleet toimintalinjoja.

Haluamme jäsenistön mukaan ottamaan kantaa tulvaisuuden linjauksiin.

Upseeriliiton strategia eli missio, visio ja arvot näkyvät arjen työssämme päivittäin, viikoittain ja toimintakausittain. Siksi onkin tärkeää, että liiton jäsenet osallistuvat strategiaprosessiin. Käynnissä on nyt jäsenkysely, jolla selvitetään kantoja Upseeriliiton päätehtävän eli edunvalvonnan toteuttamiseen.

JÄSEN: jos et vielä ole vastannut sähköpostissa lähetettyyn kyselyyn, ehdit vielä.

Vastaa viimeistään keskiviikkona 17.5. toukokuuta.

Aiemmista jäsenkyselyistä selviää, että Upseeriliiton on panostettava jatkossakin työssä jaksamiseen ja työhyvinvointiin. Toinen merkittävä kokonaisuus on vaikuttaminen siihen, että henkilöstön määrä on paremmin suhteutettu tehtäviin nähden.

On todella huolestuttavaa, että ensin kantahenkilökunta uupuu ja nyt myös aktiiviset reserviläiset, kuten vapaaehtoisen maanpuolustuksen tarkastaja, eversti Jukka Nurmi, toteaa Reserviläinen-lehden kirjoituksessaan. Heillä toiminta perustuu pitkälti vapaaehtoisuuteen, mutta sitoutuneet reserviläiskouluttajat kuormittuvat tietenkin muita enemmän. 

Olemme kysyneet jäseniltämme myös ulkomaan tehtävien tärkeydestä. Nato-ehdot ja kansainvälisen palveluksen palvelussuhteen ehdot säilyvät liiton työlistan kärjessä jatkossakin. Jäsenemme kuitenkin kysyvät, millaiset ovat Nato-ehdot.

Puolustusministeriö on odottanut hiljaa eikä ole kutsunut henkilöstön edustajia yhteiseen keskusteluun palvelussuhteen ehdoista. Jossakin on kuulemma jumi.

Emme voi ymmärtää, miksi keskustelua ei edelleenkään käydä asioista, jotka vaikuttavat rekrytointiin ja henkilöstön perheisiin. Työnantajapolitiikka taitaa olla kulttuurikysymys. Luotetaan siihen, että porukka saadaan ensimmäiseen lähtöön ja seuraavat päättäjät joutuvat hoitamaan savotan, jossa väki yritetään saada tehtäviin toiselle ja kolmannelle kierrokselle. Se on huonoa henkilöstöstrategiaa, jossa ajatellaan vain tehtävää ja sen toteuttamista ilman, että Puolustusvoimien henkilöstö on se voimavara, jolla työ tehdään. 

Uskon, että uusi sukupolvi ajattelee asioista eri tavalla. Olemme Upseeriliitossa yrittäneet saada yhteistyötä aikaan myös sen suhteen, että selvitetään, miten nuoret sukupolvet ajattelevat sotilaan ja upseerin työstä.

Olisi kaikkien etu ymmärtää, mihin kuminauha tulevaisuudessa venyy. 

Mika Ylönen

Mika Ylönen on majuri ja Upseeriliiton edunvalvontapäällikkö.