Siirry sisältöön

Uutiset

Valtioneuvoston puolustusselonteossa linjataan Suomen puolustuksen kehittämistä osana Natoa

19.12.2024

Valtioneuvosto hyväksyi puolustusministeri Antti Häkkäsen esittelystä 19.12.2024 istunnossaan valtioneuvoston puolustusselonteon annettavaksi eduskunnalle. Kyseessä on järjestyksessään kolmas ja Nato-jäsenyyden ajan ensimmäinen puolustusselonteko, jonka linjaukset ulottuvat 2030-luvulle.

Puolustusselonteon valmistelun aikana reserviläisiä ja ammattisotilaita edustavat järjestöt Suomen Reserviupseeriliitto, Reserviläisliitto, Varusmiesliitto, Aliupseeriliitto, Päällystöliitto ja Upseeriliitto yhdistivät voimansa ja laativat yhteisen dokumentin, johon koottiin mainittujen järjestöjen kannalta puolustusselonteon ydinasiat. Tärkeinä asioina siinä korostetetaan valmistautumista lisääntyviin kansainvälisiin tehtäviin, kansallisen puolustuskyvyn turvaamista sekä asevelvollisuusjärjestelmän kehittämistä. On tärkeää, että nyt julkaistu puolustusselonteko huomioi sotilaiden ja muun henkilöstön kehittämisen vaatimukset myös tulevaisuuden turvallisuusympäristössä.

Päättäjien tapaamiset syksyn aikana olivat onnistuneita

Järjestöjen esittämät asiat ovat pitkälti selonteossa mukana. Keskustelua ja vaikuttamista jatketaan myös tulevina vuosina. Jatkamme työtä Suomen puolustuskyvyn kehittämiseksi yhdessä.

Maanpuolustusjärjestöjen vaikuttajatapaaminen. Mukana vas Aaro Mäkelä, Suomen Reserviupseeriliitto; Jyrki Lukkarinen, Päällystöliitto; Ville Viita, Upseeriliitto; Rasmus Hindrén TPK puolustuspoliittinen neuvonantaja; Mika Tiitinen Aliupseeriliitto; Timo Mustaniemi, Reserviläisliitto; Elina Riutta, Varusmiesliitto.
Maanpuolustusjärjestöt kävivät puolustusselonteon viimeistelyvaiheessa keskusteluja myös Puolustusvoimien komentajan, henkilöstöpäällikön ja strategiapäällikön kanssa.
Maanpuolustusjärjestöjen edustajat tapasivat eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajan, Jukka Kopran puolustusselonteon valmisteluvaiheessa.

Puolustusselonteko on luettavissa valtioneuvoston verkkosivuilta
suomeksi: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-663-423-7
ruotsiksi: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-663-455-8