Siirry sisältöön

Uutiset

Pääesikunta: Henkilöstöjärjestöjen esitys parran ja viiksien sallimiseksi ei aiheuta välittömiä toimia

22.1.2024

Aliupseeriliitto, Päällystöliitto, Rajaturvallisuusunioni ja Upseeriliitto esittivät viime vuonna Pääesikunnalle ja Rajavartiolaitokselle, että parta ja viikset sallitaan Puolustusvoimissa sekä Rajavartiolaitoksessa työskenteleville sotilaille. Pääesikunta ilmoittaa vastauksessaan, ettei se aio päivittää palvelusohjesääntöä välittömästi, vaan osana laajempaa uudistusta.

Pääesikunnan henkilöstöosaston suunnitelman mukaan Yleisen palvelusohjesäännön päivitys käynnistetään tänä vuonna. Normaalilla prosessilla päivitystyö kestää noin kaksi vuotta.

Pääesikunnan henkilöstöosaston näkemyksen mukaan henkilöstöjärjestöjen esittämä muutos ei ole luonteeltaan sellainen, että sen erillinen käsittely olisi tarkoituksenmukaista yksittäisenä asiana.

-Muutos on parasta huomioida osana laajempaa Yleisen palvelusohjesäännön päivitystä. Kiitämme henkilöstöjärjestöjä esityksestä, mutta sen ei katsota aiheuttavan välittömiä toimia Yleisen palvelusohjesäännön päivittämiseksi, kerrotaan Pääesikunnan vastauksessa.

Rajavartiolaitos: suomalaissotilaiden noudatettava samoja sääntöjä organisaatiosta riippumatta

Rajavartiolaitos noudattaa sotilasorganisaationa voimassa olevaa yleistä palvelusohjesääntöä (YLPALVO) soveltuvin osin.

-Pidämme tärkeänä, että suomalaiset sotilaat noudattavat samoja palvelukseen liittyviä
sääntöjä organisaatiosta riippumatta.

-Osallistumme kehittämistyöhön Pääesikunnan kanssa sovittavalla tavalla. Rajavartiolaitos mukauttaa toimintaansa Yleisen palvelusohjesäännön kehittymisen mukaisesti, ottaen kuitenkin huomioon oman toimintansa erityispiirteet, Rajalta vastataan.

”Parta ja viikset johtaneet ongelmiin ulkonäkövaatimusten tulkinnassa”

Pääesikunnan henkilöstöosasto kertoo vastauksessaan, että se on selvittänyt yli 20 pääosin eurooppalaisen valtion asevoimien käytäntöjä viiksien ja parran sallimisesta tai kieltämisestä. Useissa tapauksissa se on sallittu, mutta monilla asevoimilla on myös samanlainen käytäntö kuin Puolustusvoimissa.

-Eräissä vastauksissa tuotiin myös esille, että viiksien ja partojen salliminen on johtanut ongelmiin tai ristiriitoihin siisteys- ja ulkonäkövaatimusten tulkinnassa. Puolustusvoimien nykyistä käytäntöä tukee maineemme yhdenmukaisena, ammattitaitoisena ja luotettavana toimijana, mikä on vuosikymmenien ansiokkaan työn tulos, Pääesikunnasta viestitään henkilöstöjärjestöille.

Yleinen palvelusohjesääntö

  • Sotilaskäskynä annettava ohjesääntö.
  • Ohjesäännön hyväksyy Puolustusvoimain komentaja.
  • Viimeisin päivitys Yleiseen palvelusohjesääntöön tehtiin vuosina 2015-2017 erityisesti lainsäädännössä tapahtuneiden muutosten johdosta.